Quinoa-tonnikalatäytteiset achochat

Lähdin tanssikoulussa mukaan sellaiseen 60 päivän haasteeseen, jossa tanssitaan eri rytmejä joka päivä ja lopputuloksena meidän kaikkien pitäisi näyttää Jennifer Lopezeilta. Haasteen innoitamana päätin myös keittiössä kokeilla uusia terveellisiä juttuja ja kokata quinoa-tonnikala-täytteisiä achochoja. Resepti on minun ja Herra Inspiraation yhteistyön tulos.

Tosi reilua laittaa ruokaohjeita, joihin Suomesta ei löydy raaka-aineita, mutta soveltakaa. Achochat voi korvata vihreillä paprikoilla. Quinoaa puolestaan saa Suomesta,  vaikka alunperin onkin peräisin täältä Andien alueelta.

Achochat näyttävät tältä:

Ohjeeseen tarvitaan:

- 4 kpl achochoja (tai vihreää paprikaa)
- keitettyä quinoaa (keitto tapahtuu siten, että ensin quinoa huuhdotaan ja valutetaan vesi siivilällä, sitten paahdetaan hetki kuivalla paistinpannulla ja keitetään n. 20 minuuttia. Tämän ohjeen kaivoin netistä enkä ole vielä kokeillut, mitä tapahtuu jos vaikka jättää paahtamatta tms.)
- pari tomaattia
- purjosipulia
- valkosipulia
- porkkana
- purkki tonnikalaa
- juustoraastetta
- tuorejuustoa
- kananmuna
- mausteita (laitoin pippuria, oreganoa, jotain mikä tuoksuu tacomausteelle, mutta en tiedä mitä on.)

Achochat pestään, leikataan kylki auki ja poistetaan kovia rusinoita muistuttavat siemenet. Keitetään vedessä kunnes pehmentyvät hieman.

Tomaatit ja sipulit pilkotaan pieneksi, porkkana ja juusto raastetaan. Käytin tähän Yacubiana-merkin pesto-andinojuustoa, joka on entisestä kotikylästäni Salinasista peräisin ja tosi hyvää. Sekoitetaan kaikki em. ainekset quinoaan tonnikalan ja kananmunan kanssa. Viskataan joukkoon mausteita ja muutama lusikallinen tuorejuustoa maun mukaan.

Syntynyt massa tungetaan achochojen sisään näin:

Koko komeus laitetaan uuniin ja paistellaan siellä noin puoli tuntia. Syödään! Lisuketta ei sen kummemmin kaipaa, koska kaikki on jo achochan sisällä, päälle laitoin chilikastiketta.

Vaikka itse sanonkin, niin tuli tosi hyvää ja kai pitää uskoa, koska kämppiskin sanoi samaa. Ei nääs ole taattua, että kaikki meikäläisen kokeilut keittiössä onnistuisivat, esim. quinoa-pannareista tuli tosi pahoja.

Tuohon Jennifer Lopez -haasteeseen liittyen, kaikki paikalliset kaverit tuumasivat, että ulkomaalaisia on kyllä helppo huijata... Katsotaan sitten 60 päivän jälkeen!

Quiton barriot, osa 1: Guapulo

Kävin tänään sunnuntaiaamun ratoksi kävelyllä Guapulossa, joka on viereinen barrio (kaupunginosa) tuossa noin kymmenen minuutin kävelymatkan päässä. Sinne päästäkseen on laskeuduttava aika monta porrasta ja takaisin tullessa on tietenkin taas ne noustava. Guapulo on kuitenkin visiitin arvoinen, sillä se henkii boheemeja viboja ja muistuttaa minua Helsingin Lauttasaaresta "pikkukylän tunnelmaa kaupungin kupeessa" -tyyliin. Grattitit eivät Larussa tosin ole aivan samaa luokkaa.

Guapulossa on kiva käydä myös iltaisin, sillä sieltä löytyy mukavia pikkukuppiloita. Haasteena on sinne pääsy, sillä kadut ovat niin kapeita, etteivät taksitkaan aina suostu sinne laskeutumaan. Ruuhkan sattuessa on vaarana jäädä jumiin, kuten kävi tässä jonkun aikaa sitten kavereiden kanssa, kun yritettiin omalla autolla. Loppujen lopuksi odotettiin melkein tunti, että päästiin eteenpäin. 

Guapuloon voi toki illalakin kipaista jalan, mutta omalla vastuulla ja suositeltavaa isommassa porukassa. Quito, vaikka ei mitenkään mahdottoman suuri tai turvaton ole, on kuitenkin etelä-amerikkalainen pääkaupunki. Muistan hieman ennen Ecuadoriin muuttoa nähneeni Suomen televisiossa skandaalinkäryisen dokumentin Paholaisen henkäys -huumeesta, joka vie uhrilta oman tahdon ja tekee hänestä zombin, joka tottelee jokaista ryöstäjän käskyä. Juuri perjantaina tuttava kertoi, kuinka hänen poikansa oli bussissa huumattu tuolla kyseisellä huumeella. Ei ole tarkoitus peloitella ketään (eikä ainakaan äitiä!) mutta liian usein törmää ressaajilla "ei missään mitään käy, minulle ainakaan" -asenteeseen. Taisipa itsellänikin olla sellainen, mutta kantapään kautta oppii. Järki siis mukaan, kotona ja muualla! Tämmöinen pääkallokuva tähän vielä viestiä vahvistamaan:

Pienen turvallisuus-muistutuksen jälkeen palataan positiivisiin asioihin, kuten Etelä-Amerikan värit. Saataisiinkohan sillä Suomen kollektiivisesti masentunut kansa piristymään, kun maalattaisiin julkisivut kunnon väreillä, eikä mitään pelkistetyn viileää ja vaaleaa?  

Auringonpaiste myös on plussaa, vaikka joskus onkin pakkaskelejä ikävä, kuten edellisessä tekstissä kerrottu pakastimensulatusepisodi kertoo. Täällä on tällä hetkellä meneillään talvi, joka tarkoittaa satunnaisia rankkoja vesisateita, mutta pääasiassa on aurinkoista ja lämmintä siinä määrin, että oikein mielelläni kuljen kadun varjoisella puolella.

Kävelyllä seurana oli toinen kämppäkaverini Bumba, joka on oikein ihana ja tykkää syödä kengänauhoja. Guapulon perällä on mukavan vihreä puisto, jossa on koirankin kiva juoksennella vapaana. Kyltti muistuttaa, että päivittäin pitäisi liikkua ainakin puoli tuntia. Pidetään mielessä.

Laitanpa tähän loppuun linssipadan ohjeen. Linssit eivät taida monenkaan suomalaisen ruokavalioon kuulua, mikä on harmi, koska ne ovat tosi herkkua. Tänään juuri keittelin lounaaksi ja ensi viikollekin varastoon, näin helpolla ohjeella:

Liota linssejä vedessä yön yli.
Paistele padan pohjalla silputtu sipuli ja valkosipuli pehmeäksi, viskaa joukkoon myös pari pilkottua tomaattia ja raastettua porkkanaa.
Lisää liotetut linssit, lisää vettä ja anna porista miedolla lämmöllä kunnes linssit ovat pehmeitä, minulla kesti reilu tunti. Mausteeksi mitä nyt sattuu olemaan: pippuria, ripaus suolaa, paprikajauhetta...
Syö riisin kanssa ja lisukkeeksi käy kana tai liha tai vaikka paistettu kananmuna.

Tällainen oli tämä sunnuntai, palaillaan ensi viikolla!

Herra Inspiraation paluu

Heipparallaa!!!

Täällä ollaan taas. Tämä blogi on jatkoa edelliselle, jossa ihmeteltiin elämää vuoristokylässä Andeilla. Yli vuosi on vierähtänyt ja jostakin taas inspiraatio ilmestyi. Kummallinen juttu tuo inspiraatio. Minä kuvittelen sen hieman höpsähtäneeksi ukkeliksi, joka aina oman rytminsä mukaan ilmestyy ovelle kolkuttelemaan. Saatan odotella kuukausia turhaan Herra Inspiraatiota avuksi kirjoittamaan, siivoamaan tai mitä nyt milloinkin. Sitten yhtäkkiä "kop kop" ja sieltä hän ilmaantuu ja saa tekemään jotain ihan satunnaisia juttuja, kuten vaikka tässä viime viikolla sulattamaan keskellä yötä pakastimen. Yhtäkkiä alkoivat jättimäiset jäälohkareet ärsyttää aivan älyttämästi ja niistä oli päästävä eroon, heti. Seuraavana päivänä sain kuulla että Suomea oli samaan aikaan vaivanneet paukkupakkaset, eli kyseessä taisi olla joku alitajuinen yhteys!

Joka tapauksessa, Herra Inspiraatio on täällä taas. Reilussa vuodessa on sattunut monen moista: tammikuu Suomessa, helmi-maaliskuussa ihastuttavan eikä-yhtään-niin-vaarallisen-kuin-alunperin-luulin Kolumbian koluaminen päästä päähän, maaliskuussa muutto Ecuadorin pääkaupunkiin Quitoon, siellä muutaman kuukauden kestänyt tuskastuttava työnetsiminen, joka onneksi päättyi yllättävään uuteen uravaltaukseen Ecuadorin julkisella sektorilla. Kirjautuminen salsakouluun ja loppuvuoden päätösshow kimaltavine asuineen, jonka myötä sain myös rikottua päähäni iskostuneen ajatuksen, että minä en opi koreografioita. Näemmä kykenen oppimaan. Kaiken kaikkiaan erittäin monipuolinen ja tapahtumarikas vuosi 2015.

Vuoden aikana jätin kirjoittamisen vähemmälle, tai oikeastaan kokonaan pois, parista eri syystä. Ensinnäkin, nykyinen työni painottuu erittäin paljon tietokoneen ääreen, jonka vuoksi vapaa-ajalla siitä tekee mieli pysyä kaukana. Toiseksi, ehkä olen jo tottunut sen verran täkäläiseen maailmanmenoon, etteivät asiat enää ihmetytä entiseen malliin, jonka vuoksi Herra Inspiraatiokin ilmeisesti häipyi lomalle. Elämässä pitäisi kuitenkin jaksaa ylläpitää lapsenomaista uteliaisuutta ja hämmästellä ja kummastella asioita, ettei käy tylsäksi. Tämän ajatuksen siivittämänä blogi starttaa jälleen.

Blogin konsepti on entiseen malliin satunnaista ajatuksenvirtaa vaihtelevista aiheista silloin kuin siltä tuntuu. Asemapaikkana on Ecuadorin pääkaupunki Quito (lausutaan kito), joka taipui verbiksi blogin nimeen. Verbin merkitys ei ole vielä minullekaan selvä, mutta eiköhän se siitä kirkastu.

Tähän loppuun video Kolumbian matkan arkistoista. Tällaisena minä kuvittelen Herra Inspiraation! Toivotan tervetulleiksi niin hänet kuin teidät lukijatkin!